Litmasaaren eteläkärki

Luonnonsuojelualue perustettu

Pitkäaikaisena tavoitteenamme on ollut oman luonnonsuojelualueen hankinta ja perustaminen. Kohteen löytäminen osoittautui varsin hankalaksi. Yhtenäisiä varttuneita metsiä on harvoin tarjolla ja usein hinnat kohoavat liian korkeiksi. Lopulta myynti-ilmoitusten selailu palkitsi sitkeydestä ja Leppävirralta löytyi kokonaan puustoinen, omassa rauhassaan jo pitkään olla saanut Litmasaari. Saaren koko 7 hehtaaria olisi suojelualueeksi riittävä ja sijainti veden keskellä pitäisi hinnankin maltillisena. Lokakuussa 2018 tehdyn tutustumisveneilyn jälkeen ostopäätös syntyi nopeasti ja kauppa syntyi lyhyiden neuvottelujen päätteeksi.

Saari päätettiin suojella osana vapaaehtoista METSO-ohjelmaa. Suojeluprosessi otti oman aikansa. Ohjelman rahoitus on rajallinen, ja luontoarvoiltaan arvokkaammat kohteet kiilaavat oikeutetusti jonossa. Inventointikäynti Litmasaaressa paljasti kutenkin vanhojen metsien kääpälajistoa ja useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä jäkälälajeja. Lahopuun määrän ja metsän rakenteen todettiin myös täyttävän ohjelman asettamat kriteerit. Saari otettiin toteuttamislistalle, ja suojelupäätös saatiin 2021 aikana.

Saaren luontaisesti syntynyt puusto on pääosin vasta järeytymässä ja vielä voimakkaassa kasvuvaiheessa. Puuston kasvu yhdessä hiljalleen lisääntyvän lahopuun määrän kanssa tekevät saaresta merkittävän hiilinielun kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

Sammalpeitteistä kalliota

Sammalpeitteistä kalliota

Majavan kaatama haapa

Majavan kaatama haapa

Rusokääpä

Rusokääpä

Sulkasammal

Sulkasammal

Yövilkka

Yövilkka

Litmasaaren lajistoa

Litmasaari edustaa monimuotoista metsäluontoa ja omaa rantaviivaakin sille kertyy pitkälti toista kilometriä. Eristynyt sijainti veden keskellä tarjoaa turvaa vaikkapa vieraslajien leviämiseltä ja vähentää erilaisen ihmisperäisen häiriön määrää. Toisaalta matkaa mantereelle on kuitenkin vain noin 30 metriä, mikä ei estä esimerkiksi liito-oravan levittäytymistä.

Saaren puusto on monilajinen ja rakenteeltaan vaihteleva. Pääosa on männyn, kuusen ja koivun muodostamaa sekametsää. Rantoja kiertää tervaleppien ketju. Monimuotoisuudelle tärkeä haapa on kauttaaltaan runsas, ja juuri haavan rungolta löytyi uhanalainen raidanhyytelöjäkälä (Collema furfuraceum). Myös muutamia muita silmälläpidettäviksi arvioituja puilla kasvavia jäkälälajeja havaittiin.

Lahopuuta on saaressa jo runsaasti, niin maassa kuin pystyssä keloina. Inventoinnissa tavattiin useita vanhojen metsien indikaattoreihin kuuluvia kääpälajeja: rusokääpä (Pycnoporellus fulgens), punahäivekääpä (Leptoporus mollis) ja männynkääpä (Phellinus pini). Muutamasta paikasta löydetty haavalla kasvava ketunkääpä (Inonotus rheades) on sekin talousmetsissä tuiki harvinainen. Lajisto kertoo siitä, että alueella on säilynyt jonkunlainen lahopuujatkumo. Tarkempi inventointi voisi paljastaa vielä lisää piilottelevia arvolajeja.

Saaren sammalikot ovat yhtenäisiä, eikä esimerkiksi kantoja tai vanhoja ajouria ole näkyvissä lainkaan. Muutamin paikoin seinä- ja sulkasammalten joukossa kasvaa myös pikkuruista kämmekkää, yövilkkaa (Goodyera repens). Laji viihtyy vain paikoilla, joilla sammalmatto on saanut kehittyä omassa rauhassa vähintään 50 vuotta.  Vaikka saari ei ole kasvupaikoiltaan kovin rehevä, siellä kasvaa myös toinen kämmekkälaji, valkolehdokki (Platanthera bifolia).

Lisäkuvia Litmasaaresta

METSO-ohjelma

METSO on vapaaehtoinen ohjelma, jonka kautta voi suojella metsiensä luontoarvoja. Toteutuneesta suojelusta maksetaan reilu korvaus puuston todellisen arvon perusteella.

Eteläisessä Suomessa yksityisten maanomistajien maille sijoittuvilla luonnonsuojelualueilla on suuri merkitys metsien monimuotoisuuden säilymiselle. Maanomistusolojen vuoksi yksin valtion meille sijoittuvilla rauhoitusalueilla ei voida saavuttaa riittävää alueellista kattavuutta tai kokonaispinta-alaa.

Lisätietoja METSO-ohjelmasta

Lahottajana taulakääpä

Lahottajana taulakääpä


Jaa: Facebooktwittermail

Hukkapätkät pöntöiksi

Osallistuimme alkuviikosta Hankasalmen Kotiseutuyhdistyksen sahaustalkoisiin, joissa tehtiin puutavaraa museokylän ulkorakennusten kattoremonttiin. Sahauksessa syntyy aikalailla runsaasti hukkapuuksi luokiteltavaa pintaviilua, joka toki tulee hyödynnettyä hakkeena

Nappasin hukkakasasta talteen parhaita yksilöitä pönttöjen aineksiksi. Kuoripuusta saa metsään paremmin maastoutuvia asumuksia, ja ehkäpä ne vaikuttavat asukkaistakin kodikkaammilta kuin suorakanttiset versiot. Sopivilla sahauksilla aineksista sai ulkomuodoltaan lähes pyöreitä, pöllistä sorvattuja pönttöja muistuttavia luomuksia.

Pönttöjen tarve on metsissä kova. Lahopuukriisi on aikamoinen ja metsien uudet käyttötavoitteet eivät varmaan ainakaan helpota tilannetta. Miljoona linnunpönttöä -kampanja on tervetullut apu, mutta ei välttämättä kohdennu eniten apua tarvitseviin lajeihin. Pöntöissä pesivistä lajeista uhanalaisia ovat vaarantuneet isokoskelo, tervapääsky, töyhtötiainen, hömötiainen ja varpunen. Silmälläpidettävistä lajeista löytyy vielä varpuspöllö ja helmipöllö sekä sympaattinen liito-orava. Jos suinkaan on mahdollista, pönttöjen rakentelussa, mitoissa ja sijoittelussa kannattaisi aina pitää mielessä nämä lajit.  Erikoispöntön tai oikeastaan laatikon voi tehdä myös erityisen uhanalaiselle tukkakoskelolle. Muita lajeja, joille lisäpöntöistä voisi olla selkeää hyötyä ovat esimerkiksi kottarainen, käenpiika, uuttukyyhky, telkkä ja puukiipijä.

Sahaus käynnissä

Malli puukiipijä.

Sahaus käynnissä

Varpuselle tarkoitettu vaakapönttö.

Täsmäpönttöjä tarvitseville

Naputtelimme komeista kuusi- ja mäntylaudoista erikoispönttöjä sijoitettavaksi Kiviojan metsiin. Suurimmat kodit tehtiin liito-oravalle. Liito-oravalle sopiva aukko on 45mm. Tätä suuremmasta voi näätä päästä vierailulle.

Puukiipijälle tehtailtiin omanmallisia erikoispönttöjä, joiden yhden seinän muodostaa ripustuspuun runko. Sisään pääsee molemmilla sivuilla olevista rakosista.

Hömötiainen ja töyhtötiainen viihtyvät yleensä vähän syrjemmässä metsässä, eivätkä asuta pihapuihin ripustettuja asuntoja. Lisäksi ne eivät kovin mielellään kelpuuta pönttöjä, vaan ne haluavat itse kovertaa pesäkolonsa. Lajeja voi yrittää huiputtaa täyttämällä pöntön lastulla ja purulla, jolloin linnut voivat itse työstää pönttöön pesäkolonsa. Sopiva lentoaukon halkaisija näille lajeille on 28mm.

Kuorellisten versioiden ohelle syntyi urbaaniin ympäristöön sopivia laatikoita varpuselle. Ainakin ohjeiden mukaan varpunen suosii vaaka-asentoon asetettuja pönttöjä. Sopiva sijoituspaikka on vaikkapa seinällä räystään suojissa.

Tarkat ohjeet eri lajien erityisvaatimuksista ja pönttöjen mitoituksista ja sijoittelusta  löytyvät  BirdLifen sivuilta.


Jaa: Facebooktwittermail

Korpea kunnostamassa

Korvet ovat Keski-Suomessa ehkä kaikkein uhanalaisin luontotyyppiryhmä. Ohutturpeisina ne ovat sopineet erinomaisesti viljelysmaiksi. Etenkin ravinteisimmat korvet on jo varhain raivattu ensin niityiksi ja sitten pelloiksi. Metsätalouden tehostuminen sotien jälkeisellä ajalla on johtanut käytännössä katsoen kaikkien kosteuden vaivaamien maiden ojittamiseen. Puuntuotto on kasvanut, mutta samalla korvet ovat kadonneet peruskartoilta.

Koska luonnontilaisia korpia on jäljellä vain hyvin vähän ja nekin usein pieninä sirpaleina, joudutaan suojelu usein aloittamaan ennallistamisella. Koska korvet ovat ohutturpeisia soita, onneksi monesti hyvin pienikin vesitalouden korjaus riittää käynnistämään palautumisprosessin. Myös korville tyypillistä lajistoa voi olla säilynyt kosteissa painanteissa.

Ojitettu korpi Toivakassa.

Ennallistamisalue (Ilmakuva ©Maanmittauslaitos 2016, patopaikat lisätty)

Kunnostuskohde

Kunnostuskohteeeksi valikoitui Kiviojan tilalla sijaitseva kostea notko. Kohteellamme on takana pitkä historia maatalouskäytössä. Vanhat kartat paljastavat alueella olleen niittyjä jo pari sataa vuotta. Kohteen alkuperäistä luonnetta on mahdotonta täysin varmasti selvittää, mutta kasvillusuudesta päätellen se on ollut joku hyvin rehevä korpityyppi.  Viimeisimpiä muutoksia ovat kohteen poikki korkeuskäyrän suuntaisesti kaivettu kuivausoja ja aivan tuoreeltaan alueella suoritettu päätehakkuu. Tämän jäljiltä on ilmakuvassakin nähtävissä syviä metsäkoneen ajouria.

Vetensä alue saa Lirponmäen rinnettä pitkin valuvana pintavetenä ja myös pohjavetenä. Notkossa on varmasti sijainnut lähdepaikkoja, jotka ovat kuitenkin kadonneet.

Kunnostustoimet

Kunnostus aloitettiin keväällä 2016. Mukaillen alueen kaltevuuksia, sopiviin paikkoihin aluetta halkovaaan ojaan tehtiin kuusi patoa. Padot pidättävät vettä yläpuolellaan, jolloin se imeytyy takaisin maaperään ja kostuttaa sitten alapuolista korpialuetta. Patoaltaiden yläosiin avattiin pienet ylivirtausuomat, joista tulvavedet pääsevät purkautumaan pintavalumana suoraan korpialueelle. 

Kesän ja syksyn havaintojen perusteella veden johtaminen on onnistunut hyvin. Vuorenrinne tuottaa tihkuntaa myös kuivina aikoina, ja alueen maaperä on hyvin kosteutta pidättävä. Vettä säilyy myös metsäkoneurissa, jotka päätettiin jättää tasoittelematta. Lapiohommina työ olisi liian iso ja toisaalta alueelle ei haluta enää mennä koneella.

Edellytykset rehevän korpiluonnon palautumiselle ovat hyvät. Notkossa kasvaa jo nyt luonnostaan rehevien korpien kasveista ainakin keltasaraa, korpikaislaa ja rentukkaa. Siellä täällä on myös tervaleppiä. Osa varttuneemmista rungoista on onneksi säästynyt hakkuussa. Pienellä, mutta innokkaalla talkooporukalla istutimme urien varteen keväällä noin kaksi sataa uutta tervalepän taimea. Syksyllä ne vaikuttivat juurtuneen hyvin ja saaneen runkoihinsa jo lisää paksuutta. Parhaiten tuntuivat viihtyneen kaikkein märimpiin kohtiin päätyneet taimet. Tarkempi kasvillisuuskartoitus on vielä suunnitteilla.

Pato ylivuotouomalla

Pato ylivuotouomalla

Suurin pataoallas

Suurin patoallas

Korpikaisla

Korpikaisla

Sitruunaperhonen huopaohdakkeella

Sitruunaperhonen huopaohdakkeella

Rupikonna

Rupikonna

Korven eliöstö

Kosteat korvet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden tihentymiä. Kostea mikroilmasto ja maaperä tuottaa erityiset kasvuolosuhteet sammalille. Korvessa puut kaatuvat herkästi, joten niissä on usein runsaasti lahopuuta. Vesialtaissa elää rikas hyönteislajisto. Tästä rikkaudesta hyötyvät monet muut eliöryhmät.

Korpeemme padottuihin pienkosteikkoihin vaikuttaa syntyneen välittömästi rikas eliöyhteisö. Veden alla kuhisee sukeltajia ja sammakontoukkia, pinnalla viilettävät vesimittarit. Hirvet ja metsäkauriit alkoivat heti käyttää altaita juomapaikkoina.

Kuvassa olevan sitruunaperhosen toukat käyttävät ravintokasvinaan notkossa runsaana kasvavaa paatsamaa. Rehevät korvet ovat myös useinmiten kulttuurivaikutteisilla paikoilla kasvavan huopaohdakkeen luontainen elinympäristö. Kukkiessaan ohdake on tärkeä meden lähde perhosille ja muille hyönteisille.

Palautumisprosessi on hidas ja muutokset vaativat helposti yhden ihmisiän. Lahopuun syntyminen ottaa vuosikymmeniä. Onneksi edes osa muutoksista tapahtuu nopeasti. Korven eliöyhteisön kehitystä ja muutoksia seurataan jatkossa tässä blogissa.


Jaa: Facebooktwittermail

Kuokka, lapio ja traktori – muistoja ensimmäisiltä vuosilta

Kesä 2013 oli ensimmäinen kesämme tilalla. Keväällä 2013 teimme kaupat Kiviojan tilasta noin 100 vuotta sitten lohkotusta pientilasta, jolla oli viljelty paria hehtaaria peltoa ja niittyä ja pidetty pientä karjaa metsä- ja niittylaitumilla. Sittemmin tilan pellot ja niityt ovat metsittyneet ja avointa viljelalaa oli enää alle hehtaari - sekin osin pajukoitunut. Kasvillisuus kuitenkin kertoi ravinteisuudesta. Monin paikoin pohjavettä purkautuu pintaan. Satavuotias luumupöheikkö ja linnunpelätin vartioimat komeat tyrnit kielivät mahdollisuuksista.

Ilmaiseksi ei kuitenkaan mitään tulisi tapahtumaan - vanhoja rakennuksia ei enää ollut jäljellä. Traktorihalli sentään (hiukan keskeneräinen) ja puolivalmis päärakennus. Edellisen omistajan kevytpeitteistä väsäämä kenttäsauna oli ikävä kyllä päässyt sen verran huonoon kuntoon, että muovinhöyryiset löylyt jäivät kokeilematta.

Ensimmäisenä kesänä 2013 ystävämme kävi traktorila kyntämässä pienen alan vanhasta pellosta, kun olimme todenneet, että kuokka ja lapio eivät tulisi riittämään. Kovin on kivinen pelto. Pääsimme kokeilemaan maan kasvukuntoa ja olosuhteita pellolla.

2014 päätimme aloittaa hedelmäpuiden istuttamisen, sillä paikka tuntui ihanteellisesta hedelmäpuille. Talvella on paksu lumipeite juurien suojana ja korkealle mäelle eivät hirmupakkasetkaan ylety. Kesällä lämpöä rittää länsiluoteeseen aukeavassa rinteessä. Maahan saatiin kuitenkin vasta alle kymmenen puuta. Seuraavana talvena laadittiin jo tarkempia suunnitelmia, sillä halu viljellä ja kasvattaa ruokaa kestävällä tavalla muillekin kuin omalle perheelle oli kova.

2015 kesällä raivattiin lisää pajukkoa ja istutettiin noin 50 hedelmäpuuta sekä aidattiin koko viljelyala. Urakassa oli apuna lukuisa joukko rakkaita ystäviä, joita ilman olisi varmaan puhti loppunut. Aidantolppien hakkaaminen ja istutuskuoppien kaivaminen käsipelillä kiviseen maahan oli lievästi sanottuna haastavaa - onneksi oli huumorintajuista porukkaa töissä.

Keväällä 2015 hankittiin myös oma traktori, jolla on ikää yhtä paljon kuin omistajillaan. Natikka pääsi heti tosi töihin, kun ensin oli opeteltu sitä käyttämään. Jälleen kerran oli naapuriapua tarjolla, kun piti selvittää mitä mistäkin vivusta ja nupikasta tapahtuu. Kaikki symbolit ja tekstit ovat kaikki kuluneet vuosien saatossa pois. Kun sitten saatiin aura ja äes perään, aloitettiin lopunkin pajukoituneen pellon raivaus. Ihmeeesti vanha kaksisiipinen vältti kesti kaikki kolaukset niihin lukuisiin murikoihin, jotka piti vielä kiskoa pois pellosta.

2015 loppuvuodesta saimme hankittua Kiviojan tilan, joka ympäröi tätä ensin ostettua tilaa. Emätila oli vielä kauemmin ollut viljelemättä ja pellot kasvavat koivikkoa.

2016 keväällä kunnostimme Kiviojan tilan vanhoista rakennuksista ainoan, jossa oli vielä neljä seinää suurinpiirtein pystyssä. Liki 200 vuotias savusauna sai uuden tehtävän kesälampolana... kunhan ensin raivattiin kattoon kiinni kasvaneet tuomet irti, purettiin mätä katto, paettiin ampiaisia, purettiin pari läpilahoa hirsikertaa, lapioitiin kaikki moska sisältä, tehtiin uusi hirsikerta, kattorakenteet ja etukatos. Suunnitelma: "tämähän on helppo kunnostaa, menee varmaan pari päivää", toteutus: ei tainnut pari viikkoa riittää.

Lampolan rakentamisen lisäksi aidattiin hehtaarin laidun, josta piti ensin raivata pahimmat ravausharvennustähdekasat ja vanhat metalliromut. Lisäksi hedelmätarhoihin lisättiin noin 30 puuta.


Jaa: Facebooktwittermail