Korvet ovat Keski-Suomessa ehkä kaikkein uhanalaisin luontotyyppiryhmä. Ohutturpeisina ne ovat sopineet erinomaisesti viljelysmaiksi. Etenkin ravinteisimmat korvet on jo varhain raivattu ensin niityiksi ja sitten pelloiksi. Metsätalouden tehostuminen sotien jälkeisellä ajalla on johtanut käytännössä katsoen kaikkien kosteuden vaivaamien maiden ojittamiseen. Puuntuotto on kasvanut, mutta samalla korvet ovat kadonneet peruskartoilta.

Koska luonnontilaisia korpia on jäljellä vain hyvin vähän ja nekin usein pieninä sirpaleina, joudutaan suojelu usein aloittamaan ennallistamisella. Koska korvet ovat ohutturpeisia soita, onneksi monesti hyvin pienikin vesitalouden korjaus riittää käynnistämään palautumisprosessin. Myös korville tyypillistä lajistoa voi olla säilynyt kosteissa painanteissa.

Kunnostuskohteeeksi valikoitui Kiviojan tilalla sijaitseva kostea notko. Kohteellamme on takana pitkä historia maatalouskäytössä. Vanhat kartat paljastavat alueella olleen niittyjä jo pari sataa vuotta. Kohteen alkuperäistä luonnetta on mahdotonta täysin varmasti selvittää, mutta kasvillusuudesta päätellen se on ollut joku hyvin rehevä korpityyppi.  Viimeisimpiä muutoksia ovat kohteen poikki korkeuskäyrän suuntaisesti kaivettu kuivausoja ja aivan tuoreeltaan alueella suoritettu päätehakkuu. Tämän jäljiltä on ilmakuvassakin nähtävissä syviä metsäkoneen ajouria.

Vetensä alue saa Lirponmäen rinnettä pitkin valuvana pintavetenä ja myös pohjavetenä. Notkossa on varmasti sijainnut lähdepaikkoja, jotka ovat kuitenkin kadonneet.

Kunnostus aloitettiin keväällä 2016. Mukaillen alueen kaltevuuksia, sopiviin paikkoihin aluetta halkovaaan ojaan tehtiin kuusi patoa. Padot pidättävät vettä yläpuolellaan, jolloin se imeytyy takaisin maaperään ja kostuttaa sitten alapuolista korpialuetta. Patoaltaiden yläosiin avattiin pienet ylivirtausuomat, joista tulvavedet pääsevät purkautumaan pintavalumana suoraan korpialueelle. 

Kesän ja syksyn havaintojen perusteella veden johtaminen on onnistunut hyvin. Vuorenrinne tuottaa tihkuntaa myös kuivina aikoina, ja alueen maaperä on hyvin kosteutta pidättävä. Vettä säilyy myös metsäkoneurissa, jotka päätettiin jättää tasoittelematta. Lapiohommina työ olisi liian iso ja toisaalta alueelle ei haluta enää mennä koneella.

Edellytykset rehevän korpiluonnon palautumiselle ovat hyvät. Notkossa kasvaa jo nyt luonnostaan rehevien korpien kasveista ainakin keltasaraa, korpikaislaa ja rentukkaa. Siellä täällä on myös tervaleppiä. Osa varttuneemmista rungoista on onneksi säästynyt hakkuussa. Pienellä, mutta innokkaalla talkooporukalla istutimme urien varteen keväällä noin kaksi sataa uutta tervalepän taimea. Syksyllä ne vaikuttivat juurtuneen hyvin ja saaneen runkoihinsa jo lisää paksuutta. Parhaiten tuntuivat viihtyneen kaikkein märimpiin kohtiin päätyneet taimet. Tarkempi kasvillisuuskartoitus on vielä suunnitteilla.

Kosteat korvet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden tihentymiä. Kostea mikroilmasto ja maaperä tuottaa erityiset kasvuolosuhteet sammalille. Korvessa puut kaatuvat herkästi, joten niissä on usein runsaasti lahopuuta. Vesialtaissa elää rikas hyönteislajisto. Tästä rikkaudesta hyötyvät monet muut eliöryhmät.

Korpeemme padottuihin pienkosteikkoihin vaikuttaa syntyneen välittömästi rikas eliöyhteisö. Veden alla kuhisee sukeltajia ja sammakontoukkia, pinnalla viilettävät vesimittarit. Hirvet ja metsäkauriit alkoivat heti käyttää altaita juomapaikkoina.

Kuvassa olevan sitruunaperhosen toukat käyttävät ravintokasvinaan notkossa runsaana kasvavaa paatsamaa. Rehevät korvet ovat myös useinmiten kulttuurivaikutteisilla paikoilla kasvavan huopaohdakkeen luontainen elinympäristö. Kukkiessaan ohdake on tärkeä meden lähde perhosille ja muille hyönteisille.

Palautumisprosessi on hidas ja muutokset vaativat helposti yhden ihmisiän. Lahopuun syntyminen ottaa vuosikymmeniä. Onneksi edes osa muutoksista tapahtuu nopeasti. Korven eliöyhteisön kehitystä ja muutoksia seurataan jatkossa tässä blogissa.